Lenkkareilla luonnon puolesta - Joelin HCM-keräys
Joel Törrönen Turku Helsinki City Running Day

Lenkkareilla luonnon puolesta - Joelin HCM-keräys

Juoksen elämäni ensimmäisen maratonini Helsinki City Maraton -tapahtumassa 18.5.2019. Jotta voisin tehdä maratonista itselleni entistä merkityksellisemmän, päätin juosta sen hyvän asian puolesta hyväntekeväisyysjuoksijana. Haastankin sinut lahjoittamaan tämän keräyssivun kautta pienen summan Greenpeacen toimintaan. Hyviä vaihtoehtoja lahjoituskohteeksi oli monia, mutta valinta oli loppuen lopuksi helppo. Toivon, että meillä olisi tulevaisuudessakin siedettävät lenkkisäät ja monimuotoinen luonto, jossa liikkua. Keräystavoitteni on vähän yli 420 euroa, aivan kuten maratoni on hieman päälle 42 kilometriä. Tavoite on kova, mutta ei haittaa vaikkei sitä saavutettaisi. Pienelläkin lahjoituksella saa paljon aikaan – ja se myös tsemppaa minua matkalla kohti ensimmäistä 42,195 kilometrin juoksulenkkiäni.

Tule mukaan tukemaan Greenpeacen työtä ympäristön ja planeettamme hyväksi. Osallistumalla mahdollistat sen, että Greenpeace voi esimerkiksi vaikuttaa valtioiden päättäjiin ja haastaa heidät pitämään ilmastolupauksensa tai pyrkiä pysäyttämään arktisen öljynporauksen ja suojelemaan eläin- ja eliölajien elinympäristön sekä pelastamaan uhanalaisia lajeja.
Kerätty yhteensä:
Tavoite: 421 €
Kausi:
4.9.2018 26.5.2018
Greenpeace on kansainvälinen ympäristöjärjestö. Yli 40 vuoden ajan olemme tehneet sanoista tekoja ja puolustaneet ympäristöä. Säilyttääksemme riippumattomuutemme emme ota vastaan rahaa yrityksiltä tai valtiolta. Toiminta rahoitetaan kokonaan tavallisilta kansalaisilta saaduilla lahjoituksilla, siksi jokaisella lahjoitetulla eurolla on väliä.

Toiminta

Lahjoitukset:

Uusimmat lahjoitukset

{{don.Amount | number:0}} €
{{don.Name}}
{{don.Message}}
Lenkkareilla luonnon puolesta - Joelin HCM-keräys
Joel Törrönen
{{don.MessageAnswer}}
Tällä keräyksellä ei ole vielä lahjoituksia.
Your browser is out-of-date!

Update your browser to view this website correctly. Update my browser now

Close